Empatia

Myötäelämisen tiede

Älykkyyden kultti – Osa 1/2: Eli miksi seurata ennemmin Viisasta Hansia kuin Älykästä Jussia?

Sami Keto

 

Viisas Hans oli hevonen, jonka väitettiin osaavan laskea. Hans kiersi esittelemässä taitoaan omistajansa kanssa 1800-luvun Saksassa. Kun omistaja kysyi Hansilta vastausta esimerkiksi yhteenlaskuun 5+7, tämä osasi koputtaa kaviollaan maahan 12 kertaa. Hansin maine kiiri laajalle, mutta skeptikkojakin löytyi. Lopulta pystyttiin osoittamaan, että Hans ei osannut yhteenlaskua. Se pystyi lukemaan ihmisten eleistä, milloin oikea vastaus oli tulossa kohdalle. Aika hieno kyky sekin. Mutta ihmiset eivät ole olleet vaikuttuneita.

Hansin tapaus nostetaan esiin usein silloin, kun esitetään, että ihmisillä on taipumus yliarvioida muiden eläinten kykyjä, ja juuri älykkyyttä. Sen sijaan, että olisimme vaikuttuneita hevosen kyvystä tunnistaa sosiaalisia signaaleja, ajattelemme, että tämä on osoitus Hansin ja muiden eläinten vähä-älyisyydestä. Koska juuri älykkyyttä ihmiset arvostavat yli kaiken.

Älykästä kidutusta

Ja siksi älykkyydellä pääsee usein valtaan. David Addington on yhdysvaltalainen juristi, joka toimi varapresidentti Dick Cheneyn lainopillisena neuvonantajana ja kansliapäällikkönä vuosina 2001-2009. Laajassa artikkelissaan Addingtonista  toimittaja Jane Mayer kutsuu häntä ”vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi, josta et ole koskaan kuullut”.1 Jos Cheney oli George W. Bushin ”silmät, korvat ja ääni”, Addington oli sitä Cheneylle eli ”Cheney’s Cheney”. Mayer haastattelee monia Addingtonin kanssa työskennelleitä, jotka poikkeuksetta kuvaavat miestä yhdeksi älykkäimmistä tapaamistaan ihmisistä.

”It’s enhanced interrogation when you wear a tie.”

Addington esiintyi kokouksissa itsevarmasti ja argumentoi mielipiteensä järkähtämättömän loogisesti. Hän ei vaikuttanut koskaan perääntyvän tai muuttavan mieltänsä. Eri mieltä olevat kokivat Addingtonin käytöksen usein uhkaavana ja epäempaattisena. Addingtonin johdolla Valkoinen talo toteutti jonkinlaisen silmänkääntötempun: muutti kidutuksen lailliseksi Yhdysvaltain terrorisminvastaisessa toiminnassa. Jälkeenpäin tarkasteltuna kidutus on ollut huono keino tiedusteluun: on arvioitu, että kiduttamalla – viralliselta nimeltään ”tehostetuilla kuulustelutekniikoilla” – ei ole saatu mitään oleellista tietoa terrorisminvastaisessa toiminnassa.2

Kotoisampi esimerkki älykkääksi kutsutusta vallanpitäjästä on Jussi Halla-aho, jota voi Addingtonin tavoin pitää loogisena ja taitavana argumentoijana. Halla-ahoa ei voi syyttää kidutuksen laillistamisesta, mutta hänen voi esittää edesauttaneen vihapuheen normalisoitumista Suomessa. Miksi Addingtonia ja Halla-ahoa sitten pidetään älykkäinä? Mitä tarkoittaa olla älykäs? Arkiajattelussa älykkyyteen saatetaan yhdistää muun muassa loogisuus, sanavalmius ja terävyys. Mielikuva on jossain määrin yhtenevä tunnetuimman älykkyyttä mittavaan määreen, älykkyysosamäärän eli ÄO:n, kanssa. ÄO-testissä mitataan usein muun muassa matemaattis-loogista päättelykykyä, sanavarastoa, muistia ja nopeutta. ÄO:llä vaikuttaa olevan yhteys siihen, miten yksilö menestyy elinympäristössään – ainakin länsimaisessa yhteiskunnassa.

Laajempaa älykkyyttä

Älykkyys on kuitenkin myös laajempi käsite. Oxfordin sanakirjassa älykkyys (intelligence) määritellään kyvyksi hankkia ja soveltaa tietoa ja taitoja. Ei siis mitään sanavalmiudesta tai terävyydestä eikä edes loogisesta päättelykyvystä. Niiden painottaminen kertookin siitä, mitä pidetään älykkäänä meidän kulttuurissamme. Älykkyyden kulttuurisidonnaisuutta tutkinut Richard Nisbett esittää, että monissa aasialaisissa ja afrikkalaisissa kulttuureissa älykkyyden nähdään liittyvän siihen, miten suhtautua toisiin.3 Kyseessä onkin tyypillinen ero individualististen ja kollektivististen kulttuurien välillä: edellisissä pyritään korostamaan autonomista ja rationaalista yksilöyttä, kun taas jälkimmäisissä painotetaan yhteisöä ja elämän keskinäisriippuvuutta. Älykkyyden käsitys riippuu siis pitkälti ympäristön olosuhteista.

Älykkyyttä voikin tarkastella myös eri eläinten välillä ilman, että muodostaa tyypillistä hierarkiaa, jossa ihminen on korkeimmalla ja mitä kauemmas ihmisestä mennään “elämän puussa”, sen tyhmemmiksi eläimet käyvät. Eri eläinlajien elinympäristöissä on kuitenkin vielä enemmän eroa kuin ihmiskulttuurien välillä – voidaan puhua jopa täysin erilaisista aistitodellisuuksista. Baltiansaksalainen etologi Jakob von Uexküll esitteli 100 vuotta sitten käsitteen umwelt kuvaamaan sitä aistiympäristöä, joka on yksilöllinen kullekin eläinlajille.Esimerkiksi delfiinin ja ihmisen älykkyyttä ei sitenvoi suoraan verrata toisiinsa, koska niiden umwelt on niin erilainen.

Jos ottaa hevosen umweltin huomioon, sille on oleellisempaa olla taitava tulkitsemaan sosiaalisia signaaleja kuin osata yhteenlaskua. Hevonen voisi käyttää kykyään löytääkseen toisista heikkoja kohtia, jotta voisi vahingoittaa niitä. Mutta se harvemmin tekee niin eikä juuri koskaan tapa toisia hevosia. Sen sijaan hevoset pyrkivät muodostamaan myönteisiä – prososiaalisia – suhteita toisten hevosten kanssa.4

Ihmisten lähisukulaisissa löytyy vähintään yhtä hyviä yhdessäeläjiä. Väitetään, että yksikään bonobo ei ole koskaan tappanut lajitoveriaan. Bonobot myös suhtautuvat vieraisiin myönteisesti, ja jopa jakavat ruokansa mieluummin tuntemattomien kuin sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.5 Etelä-Amerikassa elävät murikit ovat ehkä vielä parempi esimerkki rauhanomaisesta yhdessäolosta. Niillä ei ole juuri ollenkaan hierarkiaa, ja ne käyttävät suurimman osan ajastaan ystävälliseen kanssakäymiseen toisten kanssa.6

Millaista ”älykkyyttä” tavoitella?

Viisaan Hansin älykkyysosamäärä ei varmaankaan olisi ollut kovin korkea – se ei ehkä olisi saanut lukua ollenkaan. Bonobot sen sijaan oppivat taitoja, esimerkiksi yhteenlaskua, joita ihmisten mittareilla voi pitää ainakin lievän älykkyyden osoituksena. Mutta näemmekö todellakin älykkyyttä muissa eläimissä vain tempuissa, joita opetamme niille? Vai voisimmeko havaita ja jopa oppia itse siitä, miten jotkut eläimet onnistuvat meitä paremmin vastaamaan kysymykseen, jonka luulisi olevan se kaikkein tärkein: miten elää yhdessä?

Tulisiko meidän tarkastella kriittisemmin älykkyyden mittareitamme ja käsityksiämme – vaikkapa loogisuutta, sanavalmiutta ja terävyyttä – ja miettiä, ovatko ne sellaisia asioita, joita meidän juuri nyt tulisi tavoitella? Koska mitä arvoa on loogisuudella, jos sitä käytetään perustelemaan vahingollisia ideologioita? Mitä arvoa on sanavalmiudella, jos sanoja käytetään vain halventamaan muita? Ja mitä arvoa on terävyydellä, jos sitä käytetään ennen kaikkea polarisoimaan yhteisöä?

Älykkyyden ylivaltaa, älykkyyden kulttia, voi purkaa kahdella tavalla. Voimme laajentaa ymmärrystä älykkyydestä niin, että se kattaa paremmin myös sosiaalisia ulottuvuuksia ja ominaisuuksia. Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni ihmiskeskeisestä – ja länsimaakeskeisestä – älykkyyden käsityksestä, silloin meidän on hyväksyttävä, että tällainen älykkyys, niin tärkeää kuin onkin, ei kuitenkaan ole tärkeämpää kuin yhdessä elämisen tieto ja taito. Eikö meidän tulisi tavoitella ennen kaikkea sitä, mikä tekee meistä parempia kanssamatkustajia maapallolla niin ihmisten kuin muun luonnonkin kanssa?

 

Älykkyyden kultin toisessa osassa esitän, että älykkyyden sijaan tulisikin tavoitella viisautta. Ja miksi siihen tarvitaan empatiaa.

1 Mayer, J. (2006). The hidden power. The New Yorker, 3.

2 Feinstein, D. (2014). The Senate Intelligence Committee Report on Torture: Committee Study of the Central Intelligence Agency’s Detention and Interrogation Program. Melville House.

3 Nisbett, R. (2010). The Geography of Thought: How Asians and Westerners Think Differently… and Why. Simon and Schuster.

4 Cameron, E. Z., Setsaas, T. H., & Linklater, W. L. (2009). Social bonds between unrelated females increase reproductive success in feral horses. Proceedings of the National Academy of Sciences, 106(33), 13850-13853.

5 Tan, J., & Hare, B. (2013). Bonobos share with strangers. PLoS One, 8(1).

6 Strier, K. B. (2015). Primate behavioral ecology. Routledge.
Smithsonian Magazine (2013). Humans Would Be Better Off If They Monkeyed Around Like the Muriquis. Osoitteessa: https://www.smithsonianmag.com/science-nature/humans-would-be-better-off-if-they-monkeyed-around-like-the-muriquis-833014/