Empatia

Myötäelämisen tiede

Empatian vapaamatkustajat – Miksi rikkaat välttelevät veroja?

Markkinatalouden omaa etua ja kilpailua korostavat kertomukset rapauttavat empatiaa. Jos haluamme elää yhteiskunnassa, jossa toisista välittämistä pidetään hyveenä, empatian on läpäistävä myös talouden rakenteet.

Sami Keto

Kun puhutaan vapaamatkustamisesta nyky-yhteiskunnassa, viitataan sillä usein sosiaalitukien varassa elävään työttömään. Moni työttömistä ei kuitenkaan ole työtön vapaaehtoisesti. Voi myös olla eettisesti perusteltua kieltäytyä joistain töistä, kuten sellaisista, joilla on vaikkapa erityisen kielteisiä ympäristövaikutuksia. On toki todennäköistä, että on myös sellaisia työn välttelijöitä, joita todella voi kutsua vapaamatkustajiksi. Tietovuodo “Paratiisin paperit” nosti kuitenkin jälleen esille toisen, taloudellisesti paljon työn välttelyä merkittävämmän vapaamatkustamisen: verovälttelyn.

Yleisemmin vapaamatkustajan ongelmalla tarkoitetaan sitä, että jostain hyödykkeestä hyötyvä yksittäinen toimija ei osallistu riittävästi sen tuottamiseen liittyviin kustannuksiin. Josta taas seuraa, että hyödykkeen tuottamisen kestävyys vaarantuu. Yksinkertaisemmin vapaamatkustamista voi kutsua liialliseksi itsekkyydeksi. Vapaamatkustamisen ongelma liitetään usein ihmisyhteisöihin, mutta sitä esiintyy kaikkien sosiaalisten eläinten yhteisöissä. Sosiaalisille eläimille on muokkautunut evoluutiossa sekä itsekästä että prososiaalista käyttäytymistä juuri sen takia, että molemmista on etua; yhteisöissä on jatkuva tasapainoilu näiden kahden välillä. Kun vaaka kallistuu itsekkyyden puolelle, syntyy vapaamatkustamista. Sitä on aina jonkin verran, eikä se uhkaa yhteisön toimintaa, ellei vapaamatkustajien määrä kasva liian suureksi.

Vapaamatkustajan rooli yhteisössä ei useimmiten ole tavoiteltava. Ihmiset, kuten muutkin sosiaaliset eläimet, ovat mielummin merkityksellisiä toimijoita yhteisöissään kuin vapaamatkustajia. Esimerkiksi työttömyyteen, myös ei-vapaaehtoiseen, liittyykin sosiaalinen stigma. Verovälttely on kuitenkin kehystetty eri tavalla. Siitä on tehty ainakin jollain tavalla hyväksyttävää tai välttämätöntä, joskus jopa sosiaalisesti suotuisaa. Paremmilla säännöillä voidaan vähentää verovälttelyä, mutta jos samaan aikaan ei pystytä vähentämään halua vältellä veroja, ja tekemään sitä sosiaalisesti epäsuotuisaksi, tulokset voivat jäädä laihoiksi.

Asetelma muistuttaa doping-ongelmaa huippu-urheilussa. Uusia suoritusta parantavia aineita – tai niitä peittäviä – kehitetään jatkuvasti, ja antidoping-toimijat taas kehittävät testejä näiden aineiden tunnistamiseen. Aina silloin tällöin yksittäisiä urheilijoita kärähtääkin testeissä, ja kiinnijääneitä paheksutaan hetki. Pelkällä valvonnan kehittämisellä ei tilanne kuitenkaan kokonaisuutena juuri muutu, jos taipumus dopingin käyttöön säilyy voimakkaana. Antidoping pysyy aina muutaman askeleen dopingia jäljessä.

Miksi veroja halutaan vältellä?

Usein tähän tarjotaan vastaukseksi ihmiskäsitystä, jonka mukaan kaikki ihmiset pyrkivät aina optimoimaan saantiaan järjestelmästä. Se ei ole täysin valheellinen ihmiskäsitys – ainoastaan suurimmalta osin. Jokainen meistä pystyy varmasti tunnistamaan tilanteita, joissa olemme ajaneet omaa etuamme toisten kustannuksella. Mutta on ongelmallista poimia osatotuus ja esittää, että se olisi koko totuus. Ihmiset toimivat usein muullakin tavalla kuin omaa etuaan maksimoiden ja saattavat jopa vahingoittaa itseään mieluummin kuin toisia.1 Me toimimmekin pitkälle sen mukaan, mitä meiltä odotetaan, ja miten oletamme muiden toimivan. Jos oletamme toisten käyttäytyvän itsekkäästi, vaikkapa välttelevän verojen maksamista, käyttäydymme todennäköisemmin itsekin niin. Jos taas odotamme toisten toimivan prososiaalisesti, toimimme itsekin niin.2

Yhteisöjen – niin ihmisten kuin muidenkin sosiaalisten eläinten – toiminnan kannalta on oleellista pystyä kitkemään liiallista itsekkyyttä, ja siihen onkin evoluutiohistoriassa kehittynyt erilaisia mekanismeja. Kuten Empatiakirjassa esitämme, juuri empatia on keskeinen itsekkyyttä vähentävä mekanismi sekä ihmisillä että muilla empatiakykyisillä eläimillä. Kyse ei ole niinkään siitä, onko empatiaa yhteiskunnassa ollenkaan – sitä on aina, halusimme tai emme – vaan keihin empatia kohdistuu: koemmeko sitä suppeasti vain aivan lähipiiriämme ja sisäryhmäämme kohtaan vai laajemmin koko yhteiskuntaa ja lopulta muuta luontoa kohtaan. Empatian laajuutta taas ei määrittele niinkään erot yksilöiden empatiakyvyssä vaan ympäristön olosuhteet, kuten yhteiskunnalliset rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.

Sosiaalinen hierarkia supistaa empatiaa

Keskeinen empatiaa rapauttava olosuhde on eriarvoisuus, joka on toki seurausta itsekkäästä toiminnasta, mutta toisaalta myös itsekkyyttä lisäävä tekijä. Eriarvoisuus pyörittää siten eräänlaista itsekkyyden noidankehää. Korkea sosiaalinen status ja varallisuus vaikuttaisivatkin olevan tekijöitä, jotka supistavat empatiaamme, ja saavat meidät edistämään voimakkaammin omaa etuamme.3Eliittiin” kuuluvat eivät välttämättä ole alkujaan itsekkäämpiä kuin vähävaraiset, vaan olosuhteet ohjaavat heitä itsekkäämpään ja epäempaattisempaan käyttäytymiseen.

Eräässä kokeessa havaittiin koehenkilöiden toimivan selvästi itsekkäämmin, jos heidän kerrottiin pelavan “Wall Street” -peliä verrattuna siihen, jos sama peli oli nimetty “Community”-peliksi.4 Toisessa kokeessa taas tutkittiin ovatko pankkialalla työskentelevät keskimäärin epärehellisempiä kuin muilla aloilla toimivat. Vastaus oli periaatteessa ei, mutta silloin kyllä, jos kokeen ohjeistuksessa heitä erityisesti muistutetttin siitä, että työskentelevät pankkialalla.5

Ilmiötä on pyritty selittämään oikeuttamisella (entitlement).6 Suurimman osan historiastaan ihminen on elänyt egalitaarisissa yhteisöissä, ja meille onkin kehittynyt taipumus suosia tasa-arvoa. Jos asetelma ei ole tasa-arvoinen, saattaa etuoikeutetulle ihmisille tulla halu sepittää tilanne oikeudenmukaiseksi. Tätä tehdään usein niin sanotuilla erityisyyden kertomuksilla7: “juuri minä ansaitsen etuoikeuteni, koska olen tehnyt kovasti töitä niiden eteen, kun taas nuo muut ovat laiskoja.”

Toinen mahdollinen selitys on se, että yhteiskunnallinen keskinäisriippuvuus on usein vähemmän näkyvää eliitille. Vähävarainen on riippuvainen julkisesti tuotetuista palveluista, kun taas rikas voi ostaa itselleen suojaverkon. Eliitin ei siten tarvtise kokea yhteenkuuluvuutta – ja empatiaa, joka on edellytys yhteenkuuluvuuden kokemukselle – kaikkiin yhteiskunnan jäseniin vaan omaan luokkaan sitoutuminen riittää.

Etuoikeutettu asema tuo kuitenkin mukanaan hyötyjen lisäksi myös yksilön kannalta kielteisiä tekijöitä, eikä hyödyt välttämättä korvaa sitä haittaa, joka seuraa empatian vajeesta.8 Eriarvoisuus aiheuttaa lisäksi empatian supistumista toisestakin suunnasta: myös sosiaalisessa hierarkiassa alempana olevat alkavat kokea vähemmän empatiaa ylempänä olevia kohtaan.

Empatian tieltä on siis purettava esteitä. On luovuttava oman edun tavoittelun, kilpailun ja erityisyyden kertomuksista ja korostettava keskinäisriippuvuuttamme sekä muista ihmisistä että luonnosta yleensäkin. On kehitettävä ja laajennettava empatiaa ja nostettava se yhteiskunnalliseksi voimaksi. On vähennettävä ”empatian vapaamatkustamista”.

Empatian vapaamatkustajat

Yksilöiden empatiakyky ei ole ehto yhteiskunnan jäsenyydelle. Empaattisempi yhteiskunta tukee kaikkia, myös heitä, joiden empatiakyvyssä on huomattavaa vajausta. Sellaisia ihmisiä — vakavan persoonallisuushäiriöisiä narsisteja tai psykopaatteja — on vain muutama prosentti eikä sen mittakaavan vapaamatkustaminen vielä uhkaa yhteisön toimintaa.

Mutta mitä jos yksi keskeisimmästä ihmisyhteisöä ohjaavista instituutioista asetetaan empatian ulkopuolelle? Mitä jos instituutio sen sijaan opettaa, ettei räikeääkään itsekkyttää tarvitse kitkeä pois, vaan sen voi kehystää hyveeksi? No, vallitseva talousfilosofia esittää markkinoille tällaista erikoisasemaa, vedoten mm. Adam Smithin ajatukseen näkymättömästä kädestä: sen mukaan yleinen etu voi toteutua vasta markkinoiden kautta, koska yksilöillä ei ole riittävää ymmärrystä sen edistämiseen. Toki Adam Smith esitti myös, että näkymätön käsi ja markkinat voisivat toimia vain, jos ihmiset käyttäisivät luontaista empatiakykyään.9 Mutta 1900-luvulla Smithin ajattelun empatiaa korostava puoli unohdettiin, ja tilalle nostettiin mm. Ayn Randin empatiaan vihamielisesti suhtautuva näkemys.

Empatian lisäksi markkinat pyritään vapauttamaan myös etiikasta; mikä onkin luontevaa, koska empatia ja etiikka ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa.10 Markkinoilla ei ole sijaa empatialle ja etiikalle, koska yritysten ainoana tehtävä nähdään voiton tuottaminen osakkeenomistajilleen. Usein tähän tehtävään viitataan niin ilmeisenä, että voisi kuvitella kyseessä olevan painovoiman kaltainen luonnonvoima – tai jolla on ainakin pitkä historia. Suomen osakeyhtiölakiin voiton tuottamisen maksiimi päätyi yksiselitteisenä ilmauksena kuitenkin vasta vuonna 2006, sitä ennen se mainittiin sivuhuomautuksena. Kaikki alan asiantuntijat eivät pidä sitä välttämättömänä: yritysoikeuden professori Lynn Stout kutsuu sitä taloustieteiden tyhmimmäksi ideaksi kautta aikojen11eikä hän ole arvostelussaan yksin.12

Todellisuudessa markkinoilla toki on empatiaa, koska markkinoita pyörittävät ihmiset. Ihmiset yrityksissä pitävät huolta toisistaan. Käytännössä monille yrityksille tärkeimmät sidokset ovat omiin työntekijöihin ja asiakkaisiin. Yritykset ovat joka tapauksessa läpeensä sosiaalisia ja nykyinenkin osakeyhtiölaki sallii yritysten asettaa itselleen voitontavoittelun sijaan yhteiseen hyvään tähtääviä tavoitteita. Ongelmana on talousfilosofinen hegemonia, jossa markkinat halutaan sijoittaa etiikan ja empatian ulkopuolelle – tai ennemmin vielä yläpuolelle, jonkinlaiseksi lopulliseksi totuudeksi.13

Voiko yhteisömme kestää mittaluokaltaan näin suurta empatian vapaamatkustamista? Ennusmerkit eivät vaikuta hyviltä. Eriarvoisuus on huipussaan, maapallo tuhoutuu ja Yhdysvaltain presidenttinä on Donald Trump. Jos haluamme elää yhteiskunnassa, jossa toisista välittämistä – niin ihmis- kuin muusta elämästä – pidetään hyveenä, empatian on läpäistävä myös talouden rakenteet.

Viitteet

1Crockett ym. 2014

2Graffeo ym. 2015

3Piff ym. 2012 ja Piff ym. 2013

4Liberman ym. 2004

5Cohn ym. 2014.

6Kraus ym. 2009, Piff 2014

7Keltner 2016

8Kts. esim Kahneman & Deaton 2010, jossa he esittävät, että korkea sosiaalinen status vaikuttaa emotionaaliseen hyvinvointiin kielteisesti. Ks. myös Sapolsky 2011, jossa esitetään, että paviaaniyhteisössä sosiaalisesti korkean statuksen uroksilla on enemmän stressiä.

9Smith 2010

10Aaltola & Keto 2017

11Evonomics 2016a

12Evonomics 2016b, Forbes 2015

13Friedman 1962

Kirjallisuus

Aaltola, E. ja Keto, S. (2017) Empatia – Myötäelämisen tiede. Helsinki, Into Kustannus.

Cohn, A., Fehr, E. and Maréchal, M.A. (2014). Business culture and dishonesty in the banking industry. Nature, 516, 86-89.

Crockett, M. J., Kurth-Nelson, Z., Siegel, J. Z., Dayan, P., & Dolan, R. J. (2014) Harm to others outweighs harm to self in moral decision making. Proceedings of the National Academy of Sciences 111 (48), 17320–17325.

Evonomics (2016a) The Dumbest Business Idea Ever. The Myth of Maximizing Shareholder Value. Osoitteessa: http://evonomics.com/maximizing-shareholder-value-dumbest-idea/. [Katsottu 1.7.2017].

Evonomics (2016b) Economist Julie Nelson Says Much of Economics is a Sham Science: We undermine our survival if we continue to imagine economics as a ethics-free and care-free sphere. Osoitteessa: http://evonomics.com/pretending-hard-science-ethics-free-julie-nelson/. [Katsottu 1.7.2017].

Forbes (2015) Salesforce CEO Slams ’The World’s Dumbest Idea’: Maximizing Shareholder Value. Osoitteessa: https://www.forbes.com/sites/stevedenning/2015/02/05/salesforce-ceo-slams-the-worlds-dumbest-idea-maximizing-shareholder-value/#1d5a23c47883. [Katsottu 1.7.2017].

Friedman, M. (1962) Capitalism and Freedom. Chicago. University of Chicago Press.

Graffeo, M., Ritov, I., Bonini, N., & Hadjichristidis, C. (2015) To make people save energy tell them what others do but also who they are: a preliminary study. Frontiers in Psychology, 6.

Kahneman, D. and Deaton, A. (2010) High income improves evaluation of life but not emotional well-being. Proceedings of the national academy of sciences 107 (38), 16489-16493.

Keltner, D. (2016) The Power Paradox: How We Gain and Lose Influence. New York: Penguin Press.

Kraus M.W., Piff P. K., Keltner D. (2009) Social class, sense of control, and social explanation. Journal of Personality and Social Psychology 97, 992–1004.

Liberman, V., Samuels, S. M., & Ross, L. (2004). The name of the game: Predictive power of reputations versus situational labels in determining prisoner’s dilemma game moves. Personality and social psychology bulletin30(9), 1175-1185.

Piff, P. K., Stancato, D. M., Côté, S., Mendoza-Denton, R., & Keltner, D. (2012) Higher social class predicts increased unethical behavior. Proceedings of the National Academy of Sciences 109 (11), 4086–4091.

Piff P. K., Kraus M. W. & Martinez A. (2013) The Social Consequences of a Rigged Game. Julkaisematon tutkimus.

Piff, P. K. (2014) Wealth and the Inflated Self: Class, Entitlement, and Narcissism. Personality and Social Psychology Bulletin 40 (1), 34–43.

Sapolsky, R. M. (2011) Sympathy for the CEO. Science 333 (6040), 293-294.

Smith, A. (2010). The theory of moral sentiments. Penguin.